“Ne vanhat talot, torpat ja niiden paikat”
eli mitä vielä tänä päivänä on jäljellä tai olemassa
Kaikki se, minkä aikanaan ensimmäisen polven vanhempamme ja kantaisämme itselleen ja perheelleen rakensivat, alkaa nyt yli sadan vuoden jälkeen olla jo hävinnyttä. Näin on käynyt mm. lähes kaikille rakennuksille. Jotain on kuitenkin jäljellä, kuten jäljempänä selviää. Samoista asioista on tämän kirjan sukuhaaroittain eritellyissä muistelmissa osittain myös kirjoitettu. Tähän on tehty yhteenveto muutamista torpista ja niiden sijaintipaikoista sekä kaikkeen tähän liittyvästä, mistä on tietoja saatu.
Jussila
Jussilan suvun alkuperäinen paikka Kintaudella meni, kuten tiedetään, jo vuosisadan vaihteessa suvun ulkopuolelle, Kustaa Karttilalle. Hänen poikansa Heikki Karttila jatkoi tilan hoitoa. Tilan kaikki alkuperäiset rakennukset on uusittu jossain vaiheessa. Vanha alkuperäinen paikka on yhä asuttu, jota ei voida sanoa kaikista tiloista tai torpista, joita sukuumme kuuluvat aikoinaan viljelivät. Nykyisestä omistajasta ei ole tietoa.
Ohela
Sisarusparvesta vanhin Nikolaus lähti ensimmäisenä pois Jussilasta, ensin kotivävyksi “puusniekaksi” ja sitten isännäksi Oiniemeen. Oltuaan jonkin aikaa sen isäntänä hän rakensi oman, Ohelan torpan. Se sijaitsee Petäjävedeltä Jyväskylään menevän tien pohjoispuolella. Nikla kuitenkin velkaantui torpan rakentamisessa ja joutui siitä luopumaan. Tila on nykyään sukuumme kuulumattomilla. Pellot on metsitetty eikä viljelystäkään juuri enää ole.
Nikla rakensi Pekkalan talon maille toisen, pienen torpan, jossa oli aluksi vain yksi huone. Torpasta hän joutui tekemään vuodessa 20 päivää taksvärkkiä. Torppa sijaitsi Koskensaaren tehtaan maalla Kantolassa. Nikla hankki toimeentulonsa moninaisin tavoin. Hän teki uittotöitä, poltti miiluja ja olipa tiettävästi työnjohtajanakin näissä hommissa. Kantolan torppaa suurensi hänen poikansa Kalle Nestor Kiivanen, joka myös lunasti sen itselleen. Vanhan sukukirjan tiedot jäävät vähän kesken tämän torpan osalta. Kalle Nestorin tytär Ida Mäkinen kertoi, että hänen isänsä luopui torpasta 1920 luvulla ja osti toisen paikan.
Karl Johannes eli Janne ja hänen asumuksensa
Sisaruksista toisen eli Karl Johanneksen kohdalla tilanne poikkesi sikäli, ettei hän joutunut koskaan lähtemään torppariksi. Hän otti isännän paikan aluksi Jussilassa. Aikansa viljeltyään hän luopui tilasta Otto veljensä hyväksi ja sai äitinsä kuolemaan saakka asua tilan päärakennuksessa. Sen jälkeen hän sai vaimonsa kanssa asuttavakseen päärakennuksen pihapiirissä olleen pikku mökin. Janne asui siinä kuolemaansa saakka ja hänen vaimonsa vielä tämänkin jälkeen. Vaimon kuoltua osti Frithioffin Valde poika mökin, purki sen sekä siirsi sen Väärälään, jossa se koottiin uudelleen. Tämä tapahtui vuosina 1938-39 ja mökki sijaitsee vieläkin Väärälässä. Valde viljeli isältään ostamaansa tilaa aina vuoteen 1939 saakka, jolloin hän kaatui talvisodassa. Myöhemminkin Väärälää vielä viljeltiin, mutta nyt sekin on jo lopetettu.
Maria Erika Permiaho ja Riihelä
Nämä nimet kytkeytyvät toisiinsa eräällä tavoin. Alkuperäisen tilan ainoa tyttö, joka oli kolmanneksi vanhin lapsi, meni aluksi miniäksi Laukaaseen. Aikaa myöten hän tuli miehineen ja perheineen takaisin Petäjävedelle. He asuivat eri taloissa ja torpissa ns. kestinä ja saivat myöhemmin rakennetuksi itselleen pienen mökin, joka sijaitsi Jussilasta Väärälään menevän tien varrella olevalla pienellä aholla. Tätä torppaa kutsuttiin Riiheläksi. Nimi johtunee luultavasti siitä, että se oli koottu vanhoista riihen hirsistä. Tämä paikka oli siis Maria Erika Permiahon kotina Petäjävedellä. Nyt sitä ei enää ole, muistot vain.
August Lehtinen ja hänen torppansa
Neljänneksi vanhin sisaruksista pysyi veljeksistä kaikkein kauimmin vanhana poikana ja renkinä. August tuli rengiksi Hirvimäen taloon. Hirvimäki ja August liittyvät sikäli tosiinsa, että renkinä ollessaan hän löysi talon piiasta Rosinasta itselleen vaimon. Kun perhe oli perustettu, muuttivat he asumaan Kaura-ahon maalla olevaan Kojolan torppaan. Siitä tuli heidän pysyvä kotinsa. Kojola sijaitsee Petäjäveden Metsäkulmalla noin kahden kilometrin päässä Korpilahti-Petäjävesi maantiestä. Vuokran August joutui maksamaan taksvärkkinä Kaura-ahoon. Kojolan osalta viljely on loppunut. Sitä asutaan edelleen, mutta sekään ei ole enää sukuumme kuuluvan hallussa.
Enok Mäkinen ja Suurensuonmäki
Kuudes lapsista Enok meni ensin rengiksi Metsäkulmalla olevaan Ruoppaan taloon. Se löytyi kartalta Koskenpäälle menevän tien varrelta. 26 vuotiaana hän meni Korpilahdelle. Siellä hän parin vuoden kuluttua siirtyi kotivävyksi Muuratjärven kylän Sarvenperälle Suurensuonmäki-nimiseen kruununtorppaan. Talon 17 vuotiaan tyttären kanssa hän solmi avioliiton. Koska samoista asioista on tarkempi selostus toisaalla, totean vain, ettei torppaa ole enää olemassa. Päätila on myyty sukuumme kuulumattomalle. Se on lohkottu kolmeen erilliseen tilaan, joista kaksi on vielä sukuumme kuuluvien omistuksessa.
Aluksi ns. vanhan paikan (päätila) omisti Enokin poika Kustaa Akseli Mäkinen. Tila jaettiin kolmeen osaan. Näistä vanhan paikan lunasti Onni Oskari Nahkamäki, joka oli Ida Mäkisen poika. Onni Oskari rakensi kaikki rakennukset uudestaan. Vanhoja Enokin aikaisia rakennuksia ei enää ole. Asuinrakennuksen hän teki vuonna 1933, navetan vuonna 1936 ja heti sotien jälkeen aitat, kalustovajat sekä kellarin. Onni Oskari myi tilan vuonna 1959 ulkopuoliselle, joka on vuorostaan myynyt tilan Vieno ja Eino Haliselle. Tilaa viljellään edelleen ja siellä pidetään karjaa. Onni Oskari muutti vuonna 1959 Jyväskylään autoilijaksi. Onni Oskarin tytär Airi Irene Leppänen muutti Suurensuonmäestä vuonna 1949 miehensä kotitilalle ja hänen veljensä Olavi Alvar Talasjärvi (ent. Nahkamäki) muutti autoilijaksi Jyväskylään.
Enok Mäkisen tilaa lohkottaessa toinen kolmannes tuli hänen pojalleen Juho Oskari Mäkiselle. Enok Mäkisen aikuisista rakennuksista on ollut jäljellä vielä riihi, joka oli aiemmin Jenny Esteri Heikkisen, Juho Oskarin tyttären, omistuksessa. Nyt omistussuhteesta ei ole tietoa. Riihen seinässä on vuosiluku 1879, luultavasti sinä vuotena rakennettu. Juho Oskari rakensi myöhemmin siihen lisäosan. Jenny Ester Heikkisen koti on Juho Oskarin rakennuttama ja se on kokonaan tehty vanhan Suurensuonmäen vanhan tuvan hirsistä. Lattialankutkin ovat vielä samat. Rakennusta on peruskorjattu. Siihen on tehty lisäosa, jossa on sauna, pesuhuone, pannuhuone sekä autotalli. Ikkunat on uusittu ja rakennukseen on tehty ulkovuoraus. Navetta ja liiterirakennus ovat Juho Oskarin tekemiä. Sieltä on matkaa vanhaan Suurensuonmäkeen noin 200 metriä.
Suurensuonmäen viimeinen kolmannes tuli ensin Enokin pojalle Kalle Vihtori Pienimäelle ja sitten hänen pojalleen Kalle Kustaa Pienimäelle. Tilalla on 8 ha peltoa ja sillä kasvatetaan lehmiä ja nuorta karjaa. Päärakennus on rakennettu vuonna 1974 ja navetta vuonna 1934.
Kaikki nämä kolme tilaa sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että osoitekin on sama. Matkaa toisiinsa on vain muutama sata metriä. Kuten kirjoituksesta selviää, vain kaksi viimeksi mainittua on enää sukuumme kuuluvien hallussa.
Aleksander Juurinen ja hänen asuinpaikkansa
Sisaruksista seitsemäs lähti myös maailmalle ja tarvitsi asunnon. Tosin hän ei aluksi lähtenyt kovin kauaksi. Täysi-ikäiseksi tultuaan hän otti nimekseen Juurinen. Naapureitten kesken häntä kutsuttiin Juurisen Aleksi. Poikamiehenä ollessaan hän oli renkinä Pohkalan talossa. Se löytyy kartalta läheltä Kaura-ahoa. Sinne Ale meni asumaan, kun oli avioitunut. Asuntona oli tosin vain saunakamari kymmenen vuoden ajan. Hän teki taloon töitä kuten Pohkalaankin. Täältä Ale muutti Oiniemen taloon, joka sijaitsee Petäjävedeltä Jyväskylään menevän tien varrella. Talo on varmaan vieläkin sieltä löydettävissä. Alen muutot eivät loppuneet vielä tähänkään, vaan hän muutti sieltä Hirvimäen mailla olevaan Järvenpään torppaan. Torppa sijaitsi Maakeskinen-nimisen järven rannalla noin 200 metrin etäisyydellä Petäjävedeltä Korpilahdelle menevästä maantiestä. Torppaa ei enää ole. Alen elämäntaival päättyi Petäjäveden kunnalliskodissa. Mahdollisesti joitakin peruskiviä voi vielä löytyä kasvavien koivujen keskeltä.
Konstantin Juurisen torpanpaikat
Konstaksi kutsuttu ikäjärjestyksessä seuraava ja ahkeraksi tunnettu veli sai pian avioliittoon mentyään torpparin paikan. Hän sai sen Piesalan talon mailla olevasta Puustellin torpasta. Puustelli sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Petäjäveden kirkolta Jämsään menevän tien varrella. Kuten yleisesti oli tapana, joutui myös Konsta tekemään taksvärkkiä isännälleen yhden työpäivän viikossa ja lisäksi toisen työpäivän palkallista työtä. Lasten kasvettua ja voimien kovasta työstä jo vähennyttyä, Konsta luovutti torpan vaimonsa veljelle Janne Järviselle. Vanhuuden päiviään hän vietti Koskenpäällä Ryskälän talossa. Ryskäläkin löytyy vielä kartalta. Puustellin torppaa asutaan edelleenkin. Sitä ei enää viljellä, eikä se ole suvun hallussa.
Vilhelm Rauhala ja hänen torppansa
Aluksi Ville toisten veljesten tapaan oli renkinä. Näitä paikkoja olivat ainakin Parkkola ja Hirvimäki. 25-vuotiaana hän olisi saanut ostetuksi Jussilan paikan Jannelta, mutta varovaisena miehenä ei sitä ostanut, koska se olisi pitänyt ostaa velaksi. Avioliiton solmittuaan hän vuokrasi torpan paikan Otto veljeltään. Se sijaitsi vajaan kilometrin päässä Jussilasta itään ja rakensi siihen mökin. Naapurien avulla Ville sai mökin, jossa hän suuren perheensä kanssa asui. Tässä kodissa hän sai elää koko loppuikänsä. Paikka on tallella, mutta alkuperäistä mökkiä ei enää ole. Sen tilalle rakensi Villen Otto-niminen poika uuden mökin. Se ei enää ole sukuumme kuuluvan hallussa. Sitäkään ei enää viljellä, mutta se toimii jonkinlaisena kesänviettopaikkana. Paikan nimi on siis Rauhala.
Otto Jussila ja hänen asuinpaikkansa
Otto kuten Karl-Johannes otti sukunimekseen Jussila. Nimi periytyi yhteisestä lapsuudenkodista. Heillä oli muutakin yhteistä. Kumpikaan ei ollut varsinaisesti renkinä eikä torpparina. Karl-Johannes vapautui huolistaan myytyään Otolle sukutalon aikaisemmin kerrotuin kauppaehdoin. Hyvin näytti aluksi menevän hänelläkin, kunnes 25 vuotta isäntänä oltuaan Otto joutui pakkotilanteessa myymään perintötalon suvun ulkopuolelle. Tästäkin on aiemmin kerrottu. Tämän jälkeen hän joutui elättämään perheensä pienipalkkaisilla töillä. Perheessä oli kuusi ala-ikäistä lasta. Hänellä on ollut huonoa tuuria, kun ajattelee, että Otolla itsellään oli alustalaisia ja torppareita, jotka tekivät hänelle töitä. Ehkä juuri kovan elämän karaisemana Otto saavutti huomattavan korkean iän, nimittäin 99 v. 7 kk ja 5 pv. Lopun elämästään hän vietti Petäjäveden kunnalliskodissa kuten veljensä Aleksander.
Henrik Basilius ja torppa
Nuorimman veljeksen Henrik Basiliuksen vaimo Ida Otontytär Lepomäen torpasta oli samalta suunnalta kuin erään toisenkin veljeksen vaimo, nimittäin Korpilahden Sarvenperältä. Torpan paikan hän vuokrasi Raiskilan tilalta Petäjäveden Jyväskylän tien varrelta. Se sijaitsi noin 100 metrin etäisyydellä tiestä aivan Ohelan torpan vastapäätä tien toisella puolella kauniilla paikalla. Tähän hän rakensi torpan, joka sai nimekseen Varvikko. Siitä saa nimensä myös koko sukuhaara. Vuokran hänkin maksoi taksvärkkinä noin neljän kilometrin päässä Raiskilassa. Se oli kovaa työtä. Mökki, joka tällä hetkellä sijaitsee mainitulla paikalla, ei ole alkuperäinen. Nykyisen mökin rakensi aikanaan Heikin poika Arvo Varvikko. Tämä paikka on yhä Varvikoiden omistuksessa. Siinä asui pitkään Martta Varvikko poikiensa Heikin ja Maunon kanssa, mutta nyt paikka on sisarusten kesämökkinä. Peltoja ei enää viljellä, mutta pääasia on, että paikkaa yhä pidetään kunnossa. Jotakin on sentään jäljellä.
Kuten yhteenvedosta käy ilmi, paljon on hävinnyt pois käytöstä. Muistot ovat enää jäljellä.